YMCA Tampere lähtee jättimäiselle Pikkusudet-koulukiertueelle – yli 4 000 lasta pääsee liikkumaan ja innostumaan koripallosta
YMCA Tampere käynnistää elo–syyskuussa mittavan Pikkusudet-kiertueen Tampereella, Lempäälässä ja Ylöjärvellä. Kouluille ja päiväkodeille suunnattu kiertue tuo liikunnan riemun suoraan lasten arkeen: mukana on yhteensä 20 koulua, noin 160 koululuokkaa ja yli 3 000 oppilasta sekä 15 päiväkotia ja yli 1 000 lasta.
Kiertueen toteuttavat YMCA Tampereen ammattivalmentajat. Pikkusudet-riehoissa lapset pääsevät liikkumaan monipuolisilla toimintapisteillä ja tutustumaan koripalloon erilaisten tehtävien, leikkien ja onnistumisten kautta. Tavoitteena ei ole vain opettaa koripalloa, vaan ennen kaikkea synnyttää iloa, liikettä ja rohkeutta kokeilla.
Koulukiertueella näkyy vahvasti myös kouluille suunnattu Miljoona koria -haaste. Jokainen mukana oleva luokka pääsee heti kiertuepäivän aikana korintekotalkoisiin ja keräämään luokan ensimmäiset korit yhteiseen haasteeseen.
Pikkusudet-rieha tukee samalla koulujen vahvistunutta tehtävää liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Kiertueella halutaan vahvistaa lasten liikuntamotivaatiota, lisätä innostusta liikkumiseen ja antaa koripallolle näkyvä paikka koulupäivässä.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että jokaiselle lapselle syntyy aito mahdollisuus osallistua ja onnistua.
Riehan päätteeksi jokainen osallistuja saa oman Pikkusudet-diplomin. Lisäksi kouluille jää koripalloja välituntikäyttöön, jotta liikkuminen ja pallon kanssa touhuaminen voivat jatkua myös kiertuepäivän jälkeen.
Pikkusudet valtaa myös päiväkotien pihat
Päiväkotikiertueella Pikkusudet-piharieha tuo päiväkodin pihalle kokonaisuuden täynnä erilaisia pallotehtäviä, temppuja, juoksemista, hyppimistä ja leikkiä.
Päiväkotikiertueen tavoitteena on innostaa lapsia tarttumaan palloon ja kokemaan, kuinka hauskaa liikkuminen voi olla. Toiminnassa korostuvat matalan kynnyksen osallistuminen, mielikuvitus ja onnistumisen kokemukset – jokainen lapsi voi olla mukana omalla tavallaan.
Syksyn aikana YMCA Tampereen Pikkusudet-kiertue tavoittaa kouluissa ja päiväkodeissa yhteensä yli 4 000 lasta.
Kun liikunnan ilo viedään sinne, missä lapset jo valmiiksi ovat, voidaan yhdellä kiertueella sytyttää tuhansia pieniä kipinöitä kohti liikunnallisempaa arkea.

